Pohjois-Korea voitti viime viikolla alle 20-vuotiaiden naisten maailmanmestaruuden Kolumbiassa järjestetyssä turnauksessa.
Mies löytyi kuolleena Oulujärven rannasta Paltamon alueella, kerrottiin Oulun poliisilaitoksen johtokeskuksesta tiistaina STT ...
– Suomen äänestyspäätös YK:ssa tukeutuu Suomen pitkäaikaiseen kantaan. Meillä on viimeisen 30 vuoden aikana kaikkien ...
Yhdysvaltojen suurlähetystö on ohjeistanut omia työntekijöitään Israelissa ja palestiinalaisalueilla hakeutumaan suojaan. The ...
Ecclestone arvioi, että kuluvan kauden kuljettajien MM-tittelin vie Red Bullin 27-vuotias hollantilaistähti Max Verstappen, ...
Suositusta Amerikan kovimmat keräilijät -tv-sarjasta tunnettu Frank Fritz on kuollut 60-vuotiaana, kertoo muun muassa Daily ...
Viimeisin pelottava tilanne tapahtui Lammervon 16-vuotiaalle tyttärelle Pinjalle. Hän oli odottamassa yksin koulubussia, kun ...
– Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Beatrice ja herra Edoardo Mapelli Mozzi ovat hyvin iloisia kertoessaan, että he ...
Suomen verolainsäädännön aukot heikensivät eli nostivat Suomen sijoitusta vertailussa, Finnwatch toteaa. Kansalaisjärjestön ...
Rallitähti Kalle Rovanperälle syys–lokakuun vaihde on yhtä juhlaa. Sunnuntaina hän juhli Chilen MM-rallin voittoa, ja tänään ...
Yhdysvaltalainen näyttelijä Lucy Hale, 35, on ollut kaksi ja puoli vuotta selvin päin. Matka tähän ei ole ollut helppo, sillä ...
Mikään taho ei heti ilmoittautunut iskujen tekijäksi, mutta Jemenin huthikapinalliset ovat aiemmin tehneet iskuja alueen ...